Korvien putkitus

Korvien putkitus eli tympanostomia on varsin yleinen toimenpide korvatulehduksia paljon sairastavilla lapsilla. Putkituksen aiheet ovat joko tiuhaan toistuvat välikorvantulehdukset tai liimakorvatauti.  

Mikä sitten on ”tiuhaan toistuva” tulehdus? Infektiokaudella eli alkusyksystä loppukevääseen lapset sairastavat yleensä tavallisia virusflunssia jopa kuukausittain. Mikäli flunssan seurauksena kehittyy aina korvatulehdus ja niitäkin alkaa olla kuukausittain, tai yli kolme puolessa vuodessa, voidaan jo puhua ns. korvakierteestä. Joskus tulehdukset paranevat huonosti tai hitaasti ja voivat vaatia parantuakseen useamman antibioottikuurin, joka sekin voi olla aihe korvien putkituksen harkintaan. Juuri ennen kesää ei putkia yleensä kannata laittaa, koska tulehdukset vähenevät kesäaikana yleensä merkittävästi muutenkin. 

Liimakorvatauti voi kehittyä hyvin salakavalasti sinänsä vähäoireisen korvatulehduksen seurauksena. Ainoa oire voi olla lapsen kuulon huononeminen, joka sekin voi olla huonosti havaittavissa, jos muutos on tapahtunut pikkuhiljaa. Liimakorva voidaan todeta parhaiten korvalääkärin tekemällä korvan mikroskooppitutkimuksella vastaanoton yhteydessä. Liimakorvataudissa välikorvaan on jäänyt nimensä mukaisesti sitkeää, liimamaista eritettä, joka estää tärykalvon normaalin liikkeen. 

Korvan putkituksen idea on ilmastoida välikorva tärykalvoon asetetun pienen putken avulla, jolloin herkkyys tulehduksille vähenee ja liimakorvatauti paranee. Toimenpide tehdään pikkulapsille aina nukutuksessa, koska lasta on muuten vaikea saada pysymään paikallaan toimenpiteen ajan. Vanhemmille, reippaille lapsille se voidaan tehdä paikallispuudutuksessakin. Mikroskooppia apuna käyttäen tärykalvoon tehdään pieni viilto, jonka jälkeen välikorvassa mahdollisesti oleva tulehdus- tai liimaerite imetään pois pienellä imulla. Sen jälkeen tehtyyn aukkoon asetetaan pienellä pihdillä sopiva ilmastointiputki. Toimenpide on melko nopea; molempien korvien putkitus vie kokonaisuudessaan vain 5-10 minuuttia. 

Putkia on markkinoilla monen mallisia ja eri materiaaleista valmistettuina. Itse käytän pääsääntöisesti silikonista valmistettuja putkia, joiden läpimitta on 1,27 mm. Putken pituus on muutamia millimetrejä, joten mikroskooppia todellakin tarvitaan sen paikalleen asettamisessa. Myös muita materiaaleja on markkinoilla, mutta silikonin etuna on mielestäni sen pehmeys, jolloin se ei paina myöhemmin irrotessaan korvakäyvän ihoa ja se voidaan myös helpommin tarvittaessa poistaa tärykalvosta. Putki on ikään kuin lankarullan mallinen, jolloin tärykalvon molemmin puolin tulee putken lippamainen uloke, varmistaen putken paikallaan pysymisen. Keskimäärin tärykalvoon asetettu putki pysyy paikoillaan n 10-12 kk, jonka jälkeen tärykalvon normaalin kasvun ja uudistumisen myötä putki työntyy ulos tärykalvosta ja irtoaa korvakäytävään. 

Putkitettuja korvia on hyvä seurata vastaanottokäynneillä 4-6 kk:n välein, jotta voidaan varmistua putkien paikallaanpysymisestä ja toimivuudesta. Toisaalta putken poistuttua on varmistuttava siitä, ettei tärykalvoon jää tälle kohtaa reikää. Ainoa putkiin liittyvä mahdollinen komplikaatio onkin pysyvän tärykalvoreiän jääminen, mutta sen esiintyvyys on onneksi vain muutaman prosentin luokkaa. Mikäli reikä todetaan, eikä se seurannassa itsestään sulkeudu, voidaan tarvita reiän sulkevaa toimenpidettä myöhemmin. 

Putket eivät sinänsä vaikuta lapsen elämään suuresti. Ne eivät tunnu korvissa miltään, eivätkä luonnollisesti näy ulospäin korvista. Ainoa huomioitava asia on lapsen mahdollinen uinti tai sukellusharrastus. Mikäli uidessa lapsen pää menee reilusti pinnan alle (tutkimusten mukaan 30 cm tai yli), voi vedenpaine olla riittävä mennäkseen putken läpi välikorvan puolelle. Jos vesi on likaista, on seurauksena helposti korvatulehdus välikorvan limakalvon tästä ärsyyntyessä. Veden pääsyä korviin voidaan tarvittaessa rajoittaa korvakäytävän ulkosuulle asetettavalla silikonitulpalla. Toinen hyvä konsti on käyttää valkovaseliinilla päällystettyä pumpulia tulppana. Tulppien paikallaanpysymistä voi vielä varmistaa uimalakilla tai uimapannalla. 

Sataprosenttista tulehdusten estoa eivät putketkaan takaa. Mikäli ”putkikorva” tulehtuu, vuotaa tulehdusmärkä putken läpi korvakäytävään ja korva tuntuu kostealta. Tällöin ensisijainen hoito on aina paikallisesti korvaan annosteltavat antibioottitipat. Onneksi suun kautta otettavia antibiootteja voidaan useimmiten välttää. Korvaa voidaan tarvittaessa myös huuhdella puhtaalla keittosuolaliuoksella ja varovasti imeä tulehduseritteen poistamiseksi. Putki pysyy yleensä hyvin paikoillaan näistä hoitotoimenpiteistä riippumatta. Puhdistus voi olla tarpeen senkin vuoksi, että varmistetaan putken auki pysyminen. Tulehduseritteen kuivuessa putken suulle tai sen sisälle, ei putki luonnollisesti enää toimi kuten sen pitäisi. 

Mikäli seurannassa nähdään putken olevan tärykalvolla 2 vuotta tai yli, on se yleensä poistettava. Jossain tapauksessa se voi onnistua hyvin paikallispuudutuksessa, mutta usein pienempien lasten kohdalla päädytään kuitenkin lyhyeen nukutukseen toimenpiteen ajaksi. Samalla usein peitetään tärykalvolle putken jättämä reikä ohuella silkkipaperipaikalla, jonka alla tärykalvo useimmiten itsestään kasvaa n kuukauden kuluessa umpeen. 

Mikäli putkien poistuttua alkuperäinen ongelma uusiutuu, eli tulehduskierre jatkuu tai kehittyy liimakorva, putkitetaan korvat tarvittaessa uudelleen. Tässä vaiheessa usein liitetään toimenpiteeseen myös kitarisan poisto infektioriskin pienentämiseksi. 

Kaapo Varis 

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri 

Seppälääkärit, Lasten Seppä